Kansanäänestyksen käytöstä
Keskustan puoluehallitus yhtyi äänestyksen jälkeen puheenjohtajan kantaan, jonka mukaan EU:n perustuslaista ei tarvitse Suomessa järjestää kansanäänestystä. Vaikka itse olenkin toisella kannalla, asia on nyt puolueen osalta ratkaistu.
Sen sijaan eduskunnassa alkaa oma prosessinsa, jossa perustuslakivaliokunnan asiantuntijakuulemisten tulisi lähteä puhtaasti siltä pohjalta, miten asia näyttäytyy voimassa olevan perustuslakimme kannalta. Tässä työssä perustuslakivaliokunta ei luonnollisestikaan saa olla sidottu mihinkään ennakkokantaan. Päinvastoin: puolueiden ja johtavienkin poliitikkojen tulee sopeuttaa oma kantansa perustuslakivaliokunnan mietinnön tuloksiin.
On tarpeen jatkaa keskustelua niistä argumenteista ja siitä retoriikasta, joilla kansanäänestystä on vastustettu. On nimittäin helppoa ennustaa, että ne tulevat lähivuosina toistumaan sekä Euroopan unionin kehitystä koskevassa keskustelussa että kansanäänestysten käyttöä yleensä koskevassa harkinnassa. Ne tulevat tietysti esiin myös perustuslakivaliokunnassa.
Euroopan unionin sisäisen muutoksen luonne on vähittäinen. Ei ole olemassa hetkeä, jolloin unioni kuin taikaiskusta muuttuisi toiseksi. Tästä todistaa kymmenen vuoden kehitys: olemme askel askelelta luovuttaneet merkittävästi sekä sisäistä että ulkoista suvereniteettia unionille. Mutta kun edetään askel kerrallaan, voidaan aina sanoa, että nykyinen unioni ei muutu niin paljon, että tarvittaisiin kansanäänestys. Jos Maastrichtin, Amsterdamin, Nizzan ja uuden Rooman sopimuksen muutokset kuitenkin kootaan yhteen ja asetetaan vuoden 1994 tilanteen rinnalle, huomataan unionin muuttuneen olennaisella tavalla, jota kukaan ei tohtisi esittää hyväksyttäväksi ilman kansanäänestystä.
Siispä ne, jotka vetoavat unionin muuttuessa muutoksen kulloiseenkin vähäisyyteen, ovat varmalla pohjalla: heidän logiikkaansa noudattaen koskaan ei tule sellaista hetkeä, joka edellyttäisi kansanäänestyksen järjestämistä.
Toinen huomio koskee kansanäänestyksiä yleensä. Jos noudatetaan EU-perustuslain kansanäänestystä vastustaneiden argumentteja, ei ole olemassa kysymystä, josta kansanäänestys yleensä voitaisiin järjestää. Otan esimerkin omalle puolueellemme tärkeästä aihepiiristä.
Keskustalla on sitova puoluekokouspäätös, jonka mukaan maamme ei voi liittoutua sotilaallisesti ilman ratkaisun alistamista kansanäänestykseen. Puolueen voi kuitenkin EU-kansanäänestystä koskevan kannanmuodostuksen seurauksena olla vaikeaa pitää tästä päätöksestään johdonmukaisesti kiinni.
Miten nämä kaksi asiaa poikkeavat toisistaan? EU-perustuslain kansanäänestystä vastustaneiden perustelujen valossa eivät millään tavalla. Ensinnäkin: onko EU-perustuslaki todellisuudessa sen monimutkaisempi asia kuin liittyminen sotilasliittoon? Miten kansalaiset saavat tarpeeksi tietoa asiasta? Asiaan liittyy vaikeaa kansainvälisoikeudellista terminologiaa ja teknisesti ja taloudellisesti monimutkaisia laskelmia, eikä voida edellyttää kaikkien kansalaisten perehtyvän niihin.
Miten voidaan selittää kansalaisille liittoutumisen seuraukset verrattuna siihen vaihtoehtoon, ettemme liittoudu, kun meidän pitäisi silloin hallita kaikki mahdolliset ympäristömme tulevaisuuden vaihtoehdot? Ja muutoshan olisi verrattain vähäinen, koska merkittävien poliitikkojen ja asiantuntijoiden mukaan olemme jo EU:n jäseninä liittoutuneet, ja lisäksi perustuslain myötä sitoudumme turvatakuisiin. Näillä perusteilla joudutaan toteamaan, ettei kansanäänestykseen ole tarvetta.
En vie tätä kehitelmää pidemmälle, mutta varoitan, että yllä kuvaamani tilanne tullaan näkemään ja sen pohjustaminen on jo täydessä käynnissä. En väitä, että kukaan keskustassa välittömästi johdattelisi puoluetta muuttamaan kantaansa, mutta tiedän, että siihen suuntaan tulee syntymään ensin ulkoista että sitten hiljalleen myös sisäistä painetta.
Ossi Martikainen
Keskustan puoluehallituksen jäsen
Lapinlahti