Kansanäänestyskeskustelu EU:n perustuslaista

Pääministeri Matti Vanhasen mukaan (VN tiedote 15.8.) neuvoa-antava kansanäänestys EU:n perustuslaista ei ole tarpeellinen. Vanhasen mukaan unionin luonne ei ole muuttumassa merkittävästi, sillä EU:n perustuslaki on vain kansainvälisoikeudellinen sopimus. Samanlaiseen arvioon on päätynyt muun muassa Sosiaalidemokraattinen puolue (HS 27.8.).

Pääministerin kielteisyyden perusteena on muun muassa se, että kansalaisten tiedontarve ei voi olla syy kansanäänestyksen järjestämiseen. Kuitenkin samassa tiedotteessa Vanhanen painottaa, että uuden sopimuksen hyväksyminen on tehtävä tavalla, jonka myös kansalaiset kokevat oikeaksi. Mielipidetiedustelujen mukaan suurin osa suomalaisista kannattaa kansanäänestystä EU:n perustuslaista (HS 15.7.).

Suomalaisia koskeva päätöksenteko tapahtuu yhä useammin ylikansallisilla foorumeilla, kaukana kansalaisista. Näin toimitaan myös Euroopan unionissa, jossa huippukokousneuvotteluista saadaan usein tietoa vasta, kun kaikki on sovittu, ja valtioiden päämiehet voidaan koota hymyilevinä ryhmäkuvaan.

Onnellisuutta tutkivan talousprofessorin Peter Freyn mukaan (HS 24.7.) EU:n perusheikkous on, että unioni ei auta ihmisiä onnellisuuteen. EU:n onnellisuusvaje johtuu ennen kaikkea vaikutusmahdollisuuksien puutteesta, professori toteaa. Tutkimusten mukaan suoran vaikuttamisen mahdollisuus tekee onnelliseksi. Sveitsissä ollaankin selvästi onnellisempia niissä kantoneissa, joissa välittömiä kanavia, kuten paikallisia kansanäänestyksiä, on enemmän. Myös EU:ssa kansanäänestys perustuslaista olisi tapa kuroa yhteen nopean kehityksen tuloksena syntynyttä kuilua unionin kansalaisten ja ”Brysselin” välillä.

Pääministeri Vanhanen joutui julkisuuskohuun, kun hänen eläkkeellä oleva professori-isänsä oli väittänyt, että mustat olisivat älyllisesti heikkolahjaisempia kuin valkoihoiset. Esimerkiksi Suvi-Anne Siimes on päätellyt, että Vanhasen ulostulo kansanäänestys-asiassa oli vain yritystä kääntää julkisen keskustelun suuntaa (KU 17.8.).

Perusteita kansanäänestyksen järjestämiselle

Hallituspuolueiden kolmen koplan – Kalliomäen, Enestamin ja Vanhasen – keskinäinen sopiminen aiheesta on yksi parhaista syistä sille, miksi kansanäänestys pitäisi järjestää. Esimerkiksi myös eduskunnan perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Arja Alho (sd) on arvostellut (HS 17.8.) oligarkkista toimintatapaa: muutama henkilö meni päättämään asiasta, josta piti keskustella laajasti eduskuntaryhmien välillä 3.9. neuvotteluissa.

Ilman kansanäänestystä EU:n perustuslain onkin vaikeaa ilmentää kansalaisten tahtoa, kuten sen ensimmäisessä artiklassa todetaan:

”Tällä perustuslailla, joka ilmentää Euroopan kansalaisten ja valtioiden tahtoa rakentaa tulevaisuutta yhdessä, perustetaan Euroopan unioni, jolle jäsenvaltiot antavat toimivaltaa yhteisten tavoitteidensa saavuttamiseksi. Unioni sovittaa yhteen jäsenvaltioiden politiikat, joilla pyritään saavuttamaan nämä tavoitteet, ja käyttää yhteisönä jäsenvaltioiden sille antamaa toimivaltaa.” (I-1 artikla).

EU:n perustuslain valmistelu on ollut tärkeä etappi unionin historiassa. Esimerkiksi Laekenin huippukokouksessa (2001) unionin todettiin olevan historiallisessa käännekohdassa. Huippukokous haastoi tuolloin perustuslain valmistelukunnan vastaamaan kysymykseen siitä, ”miten Eurooppa-hanketta ja unionin toimielimiä voidaan tuoda lähemmäs kansalaisia”.

EU:n perustuslaillinen sopimus muuttaa unionin luonnetta kiistatta. Perustuslaki muuttaa toimielinten valtasuhteita, jäsenmaiden edustusta komissiossa, päätöksentekomenettelyä unionin sisällä. Perustuslaillisen sopimuksen mukaan EU:sta tulee oikeushenkilö ja sen pohjalta perustetaan yhteinen puolustus ja ulkoministeri. Unioni on myös muuttumassa maatalous ja kauppapolitiikan saroilla joilla on selviä vaikutuksia hyvinvointivaltion perusteisiin. Perustuslaki vahvistaa kaiken kaikkiaan ylikansallisen unionin asemaa suhteessa jäsenvaltiohin. Artiklan I-6 mukaan:

”Tämä perustuslaki sekä lainsäädäntö, jota unionin toimielimet antavat käyttäessään sille annettua toimivaltaa, ovat ensisijaisia jäsenvaltioiden oikeuteen nähden.”

Aiheesta ei ole kuitenkaan käyty poliittista keskustelua esimerkiksi eduskuntavaalien tai europarlamenttivaalien yhteydessä.

Eduskunnan puhemiehen Paavo Lipposen mukaan (HS 17.8.) kansaa ei tulisi vaivata EU:n perustuslain kaltaisilla kysymyksillä. Kansanäänestys on Lipposen mielestä raskas järjestelmä, joka ei sovi suomalaiseen poliittiseen perinteeseen. Lipposen mielestä myös selkeän kysymyksenasettelun teko olisi vaikeaa. Saman suuntaiseen johtopäätökseen on tullut myös Vasemmistoliiton kansanedustaja Esko Helle (Viikkolehti 20.8.).

Kansanäänestys Suomessa voi olla periaatteessa vain neuvoa-antava. Lopullisen päätöksen tekee aina eduskunta, joskin kansanäänestyksen tulosta voidaan pitää käytännön politiikassa sitovana. Kansalaisilta voidaan kysyä yksinkertaisesti, äänestäisivätkö he esitetyn sopimustekstin puolesta vai sitä vastaan. Kysymys voi olla hyvin yksinkertaisesti: Hyväksytäänkö EU:n perustuslaki? (1) kyllä (2) ei.

Kansanäänestyksen järjestämisestä on sovittu jo lähes kymmenessä maassa. Vain muutamassa maassa on tähän mennessä tehty päätös siitä, että kansanäänestystä ei järjestetä. On vaikea perustella, miksi muualla äänestys järjestetään, mutta Suomessa ei. Erityisesti tämä tuntuu kummalliselta, kun kansanäänestystä ovat suositelleet nimenomaan konventin eli EU:n perustuslain valmistelukunnan jäsenet.

Esimerkiksi Ranskan presidentti Jacques Chiracin mielestä kansanäänestys EU:n perustuslaista on järjestettävä, koska uusi perustuslaillinen sopimus koskee suoraan ranskalaisia (HS 15.7.). On vaikea kuvitella, että sama perustuslaillinen sopimus ei yhtä lailla koskisi suomalaisia siinä missä muitakin eurooppalaisia.

Kansanäänestys olisi mahdollisuus

Kun EU:n perustuslaki tulee aikanaan eduskunnan käsittelyyn, voi käydä niin, että sopimusta ei voida hyväksyä ilman perustuslaillista käsittelyjärjestystä. Silloin sopimuksen ratifiointi vaatisi eduskunnan nopeutetussa käsittelyssä 5/6 enemmistön. Näin laajaa yksimielisyyttä tuskin kuitenkaan saavutettaisiin. Toisaalta sopimus voitaisiin alistaa kahden eri eduskunnan käsittelyyn 2/3 enemmistöllä. Samalla eduskuntavaalien alla 2007 olisi mahdollisuus synnyttää keskustelua EU:n tulevaisuudesta laajemminkin. Tässä tilanteessa neuvoa-antava kansanäänestys olisi mahdollisuus, jonka avulla tilanteesta päästäisiin eteenpäin.

Kansanäänestyksen vastustajat pelkäävät, että kansalaiset hylkäisivät perustuslain. Jos perustuslaki ei keskeisellä tavalla muuta unionin luonnetta, kuten kansanäänestyksen vastustajat ovat puhuneet, ei pitäisi olla pelkoa perustuslain hylkäämisestäkään. Mahdollisen perustuslain hylkäämisen jälkeen vanhat sopimukset ovat edelleen voimassa. Kansanäänestyksessä on kysymys siitä, mitä unionin kansalaiset ajattelevat integraation tulevaisuudesta.

Kansanäänestystä ei voida vastustaa siksi, että kansaa rasitettaisiin turhaan. Tämä on sama asia kun kiellettäisiin kansanvalta. Demokratia ei perustu pakkoon vaan siihen, että kansalaisillä on mahdollisuus ilmaista oma tahtonsa. EU:n perustuslain yleinen hyväksyttävyys tai epäoikeudenmukaisuus voitaisiin testata koko unionissa toteutettavalla kansanäänestyksellä. Jos ei kannata kansanäänestystä tässä asiassa, pitäisi kysyä, kannattaako yleistä äänioikeutta tai demokratiaa ylipäätään.

Kansanäänestyksen vaatimuksessa ei lopulta ole kysymys siitä, onko sille olemassa juridista tarvetta. Kysymys ei pelkisty myöskään siihen, halutaanko nykyistä integraatiota vastustaa tai syventää. Kysymys on pikemminkin siitä, että kansalaisilla pitää olla mahdollisuus ilmaista oma kantansa eurooppalaisesta integraatiosta, sen muodoista ja suunnasta. Kansanäänestyksen keskeinen merkitys on se, että siinä toteutuu kansalaisten suvereniteetti.

Leo Stranius
hallintotieteilijä
Kansanäänestystoimikunta
puheenjohtaja, Maan ystävät

Muutama artikla EU:n perustuslaillisesta sopimuksesta

I-1 artikla: Tällä perustuslailla, joka ilmentää Euroopan kansalaisten ja valtioiden tahtoa rakentaa tulevaisuutta yhdessä, perustetaan Euroopan unioni, jolle jäsenvaltiot antavat toimivaltaa yhteisten tavoitteidensa saavuttamiseksi. Unioni sovittaa yhteen jäsenvaltioiden politiikat, joilla pyritään saavuttamaan nämä tavoitteet, ja käyttää yhteisönä jäsenvaltioiden sille antamaa toimivaltaa.

I-6 artikla: Tämä perustuslaki sekä lainsäädäntö, jota unionin toimielimet antavat käyttäessään sille annettua toimivaltaa, ovat ensisijaisia jäsenvaltioiden oikeuteen nähden.

I-7 artikla: Unioni on oikeushenkilö.

Unionilla on yksinomainen toimivalta seuraavilla aloilla; (I-13 artikla) tulliliitto, sisämarkkinoiden toimintaa varten tarvittavien kilpailusäädösten vahvistaminen, euron käyttöön ottaneiden jäsenvaltioiden rahapolitiikka, meren elollisten luonnonvarojen säilyttäminen osana yhteistä kalastuspolitiikkaa, yhteinen kauppapolitiikka.
Unionilla on myös yksinomainen toimivalta tehdä kansainvälinen sopimus, kun sopimuksen tekemisestä on säädetty lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävässä unionin säädöksessä tai kun se on välttämätöntä, jotta unioni voi käyttää sisäistä toimivaltaansa, tai siltä osin kuin se voi vaikuttaa yhteisiin sääntöihin tai muuttaa niiden ulottuvuutta.

Unionin jaettuun toimivaltaan (I-14 artikla) kuuluvat seuraavat pääalat: sisämarkkinat, sosiaalipolitiikka III osassa määriteltyjen näkökohtien osalta, taloudellinen, sosiaalinen ja alueellinen yhteenkuuluvuus, maatalou ja kalastus, meren elollisten luonnonvarojen säilyttämistä lukuun ottamatta, ympäristö, kuluttajansuoja, liikenne, Euroopan laajuiset verkot, energia, vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alue, kansanterveyteen liittyvät yhteiset turvallisuuskysymykset III osassa määriteltyjen näkökohtien osalta.

Tutkimukset, teknologian kehittämisen ja avaruuden aloilla unionilla on toimivalta toteuttaa toimia, erityisesti määritellä ja panna täytäntöön ohjelmia, ilman, että tämän toimivallan käyttäminen estää jäsenvaltioita käyttämästä omaa toimivaltaansa.
Kehitysyhteistyön ja humanitaarisen avun aloilla unionilla on toimivalta totuettaa toimia ja harjoittaa yhteistä politiikkaa, ilman että tämän toimivallan käyttäminen estää jäsenvaltioita käyttämästä omaa toimivaltaansa.

I-16 artikla: Yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka

Unionin toimivalta yhteiseen ulko- ja turvallisuuspolitiikan alalla käsittää kaikki ulkopolitiikan alat ja kaikki unionin turvallisuuteen liittyvät kysymykset, muun muassa asteittain määriteltävän yhteisen puolustuspolitiikan, joka voi johtaa yhteiseen puolustukseen.
Jäsenvaltiot tukevat aktiivisesti ja varauksetta unionin yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa lajaaliuden ja keskinäisen yhteisvastuun hengessä sekä kunnioitettavana unionin toimintaa tällä alalla. Ne pidättäytyvät kaikista toimista, jotka ovat unionin etujen vastaisia tai voivat heikentää sen tehokkuutta.