Uudet nettikasinot 360

Kohti todellista demokratiaa

Mikko Sipola

Suomen kansa, suomalaiset. Kirjoitan teille, sillä koen henkisten juurieni edelleen sitovan minut teihin kaikesta länsimaisen “edistyksen” mukanaan tuomasta irrallisuudesta ja ahdistuneisuudesta huolimatta. Pyrin kirjoituksellani laajentamaan entisestään perspektiiviä demokratiaan ja tästä ammentamaan toivoa sille, että kansakuntamme lähtisi etsimään kohtaloaan. Tässä kirjoituksessa itsenäisten askelten ottaminen tapahtuu koskien Euroopan Unionia ja tämän perustuslain hyväksymisestä toivottavasti järjestettävää kansanäänestystä.

Me kansalaiset siis olemme täällä Suomen maassa vallan, kansanvallan, alku. Olemme eduskuntavaalien kautta, demokratian hengessä, osoittaneet päätäntävaltaa kansanedustajille, jotka edustavat meitä politiikassa. Heidän tehtävänsä on edustaa sitä olemusta joka kansasta syntyy ja maailmaan virtaa. Kansanedustajina heidän tehtävänsä on kanavoida ja toimeenpanna poliittisella tasolla kansan tahtoa. Samalla he ovat kansansa nöyrimpiä ja arvottomimpia palvelijoita. Euroopan Unionista, Euroopan valtioiden yhteisestä poliittisesta liitosta, järjestettiin kansanäänestys 90-luvun puolivälissä, jolloin kansa päätti, että se tahtoo lähteä mukaan tähän valtioiden liittoon. Nyt, uudella vuosituhannella, tälle kansojen yhteisölle ollaan luomassa perustuslakia, joka lisää Eurooppalaisen liiton päätäntävaltaa suomen kansan ylle, meidän yllemme. Sikäli kun olemme päättäneet, olemme mukana Euroopan unionissa valtioiden eli kansojen liittona, mutta Euroopan perustuslakia tuskin tuolloin mainittiin. Sellaista me tuskin osasimme vakavissamme edes odottaa. Niin taisi koko unioni olla tuolloin silmissämme pelkkää poliitikkojen teoreettista peliä, johon kuitenkin päätimme lähteä mukaan yhteistyön ja avoimuuden nimissä inhimillisen omantunnon kaitselmuksessa. Yhteistyöhön Euroopan kansojen kesken länsimaisen kulttuurin näyttämöllä.

Nyt olemme tämän teoreettisen rakennelman toteutumisen ja kokemisen myötä nähneet konkreettisemmin, mitä se käytännössä tarkoittaa. Olemme nähneet miten se vaikuttaa päivittäiseen elämäämme, mitä sillä on meille annettavaa ja mitä velvollisuuksia se tuo mukanaan. Nyt tiedämme paremmin haluammeko olla sellaisessa mukana. Näemme selvemmin onko Euroopan Unioni yhteistyön ja avoimuuden liitto. Tiedämme varmemmin haluammeko antaa tälle liitolle enemmän päätäntävaltaa nyt, kun poliitikkojen työ on edennyt pisteeseen jossa Euroopan Unionille ollaan suunnittelemassa perustuslakia, joka entisestään siirtää sitä lisää Unionin hallintoelimille. Tämä vaatii kansaltamme ja valtioltamme entistä kirkkaampaa tahtoa ja tinkimätöntä olemuksensa laille kuuliaisena pysymistä. Niin kuin unionin jäsenyydestä järjestettiin aikanaan kansanäänestys, olisi kansaa kuultava myös perustuslaista, joka toteutuessaan antaa täysin uuden ulottuvuuden EU:n päätäntävallalle. Muutoin voidaan tarvittaessa katsoa, ettei Suomella ole mitään muutakaan tekemistä Euroopan unionin politiikan kanssa enää sen perustuslain julistamisen jälkeen. Sen jälkeen Euroopan unioni ei enää ansaitsekaan Suomea eikä sen kansaa taistelemaan tulevaisuutensa puolesta. välillisesti kyse olisi siis jossain määrin uudelleen EU-jäsenyydestä äänestämisestä. Mutta niinhän saa, ja pitääkin, aidossa rehellisessä demokratiassa olla.

Parlamentaarisessa järjestelmässä on nähdäkseni viime kädessä kyse siitä, että eduskunnan ja muiden poliittisten kanavien kautta kansan tahto virtaa tasapuolisesti maailmaan, jotta ihmiselämä säilyttäisi vapautensa. Tätä on mielestäni aito ja inhimillinen demokratia. Nämä järjestelmät on kehitetty palvelemaan vallitsevaa kulttuuriympäristöä ja kansakunnan tahtoa. Tukemaan inhimillisen elämänmuodon selviytymistä, sen kasvua ja kehitystä. Nämä järjestelmät ovat olemassa, että kansakunta voi muodostaa valtion, jossa sen jäseniä ei sorreta eikä hallita väkipakolla. Kansanäänestyksessä on kyse olennaisimmalla tavalla kansan tahdon kartoittamisesta, johon kunniallisten kansanedustajien olisi mielestäni aina oltava valmiita. Ne heistä, jotka sanovat että kansanäänestyksiä ei tarvita, eivät ole avoimia ja yhteistyöhaluisia kansansa palvelijoita. Me emme halua, emmekä tarvitse heitä. sillä he eivät ymmärrä tehtäväänsä oikein. He eivät palvelijoina ole meille enää minkään arvoisia. Eivätkä he ansaitse meitä. Emme tarvitse Euroopan unioniakaan, jos se ei enää ole avoimuutta ja yhteistyötä edistävä valtioiden ja kansojen välinen yhteisö. Jos sen kutsu ei ole inhimillinen ja oikeudenmukainen, emme vastaa vaan käännämme selkämme moiselle. Palvelija joka ei ymmärrä asemaansa oikein, ei suorita tehtäviään oikein, eikä edes suostu kuuntelemaan neuvoja niiden suorittamiseksi, ei voi sanoa edustavansa Herraansa. Tällainen palvelija ei edes ole mikään palvelija, vaan ahne ja kuriton haaskalintu, joka luulee elävää kuolleeksi.

Kuulen sanottavan, että kansan ei tarvitse päättää EU:n perustuslakiin alistumisesta, sillä se ei tiedä mitä sillä tarkoitetaan. He ovat väärässä. Me tiedämme tarpeeksi mitä perustuslailla tarkoitetaan. Olemme sen puolesta kahdessa sodassa taistelleet. Mitä EU:n perustuslakiin tässä vertauksessa tulee, sen hyväksyminen kansanäänestyksettä tarkoittaa lähes samaa kuin viholliselle antautuminen taisteluitta. En tarkoita tällä Euroopan Unionia pidettävän vihollisena, mutta se on kuitenkin vallan keskittymä, jonka politiikkaan meidänkin on valtiomme perustuslaki alistettava sen perustuslain hyväksyttyämme. Kuulen myös sanottavan että kansaa on turha valistaa siitä mitä Euroopan Unionin perustuslaki tarkoittaa, sillä se ei kuitenkaan ymmärrä, se ei kuitenkaan opi. Olemme kuitenkin jo etsineet oman, kansallisen identiteettimme ohjaaman tien pois ylivoimalla pakottamiseen alistumisesta. Olemme oppineet luottamaan tahtoomme jota on kunnioitetava tasavertaisena suurimpienkin kansakuntien politiikan rinnalla. Entä sitten kun EU:n politiikka joutuu tilaan, jossa se on ristiriidassa kansastamme hengittävän kutsumuksen kanssa. Me emme ole silloin se jonka on ainoastaan opittava. Moisessa tilanteessa ei ole alkuunkaan sopivaa, että EU:n päättäjät ovat ilkkumassa Unionin politiikan häkin yläpuolella kansassamme vallitsevasta todellisuudesta irti olevine teoreettisine selityksineen.

II.

Kymmenkunta vuotta on kulunut siitä, kun maassamme järjestettiin kansanäänestys, pitäisikö valtiomme liittyä Euroopan Yhteisöön. Niukasti myönteinen kanta voitti, mikä tahtoo kertoa että nuori mutta itsenäisyytensä vuoksi paljon kokenut Suomen kansa oli epävarma, onko sille hyväksi liittyä Euroopan Yhteisöön. Siitä, mitä Yhteisö oli tuolloin, siihen mitä se nykyään on, tämä “Eurooppalainen sopimus” on muuttunut monen ratkaisun kautta sellaisia piirteitä omaavaksi Unioniksi, joiden vuoksi sille nyt halutaan omaa perustuslakia. Tällä tarkoitetaan sopimusta, jolla on tarkoitus perustaa Euroopan Unioni, joka “ilmentää Euroopan kansalaisten ja valtioiden tahtoa rakentaa tulevaisuutta yhdessä”. Mitä ilmeisimmin tässä on pyrkimyksenä länsimaisen demokratian entistä vahvempi ote Euroopan valtioista ja samalla sen kansojen markkinavoimille alistamisesta. Vapaiden markkinoiden temmellyskentäksi Eurooppaa perustuslakinsa julistamisen jälkeen arvattavasti aletaan entistä aktiivisemmin muuttamaan.

Väitän näin, sillä maailmassa on selviä merkkejä siitä, miten demokratia hallitsee talouselämän sanelemien ehtojen pohjalta paikoittain lähes diktatuurimaisesti siellä, minne se vain on levinnyt. Kansa kyllä valitsee edustajat, mutta siihen se sitten jääkin. Tästä eteenpäin etsitään äänioikeudeltaan suljetussa piirissä ratkaisua, joka olisi mahdollisimman monesta näkökulmasta edullisin ja paras, siis hieman utilitaristisesti, vaikkakin rahan valta sanelee jo paljon tässä vaiheessa. Vaihtoehto, joka tuottaisi suurta taloudellista tappiota, nähdään automaattisesti huonona ratkaisuna. Tämä taas johtaa pidemmälle kehittyessään siihen, että yhteiskunnallisessa päätöksenteossa inhimillistä kykyä nähdä ja ymmärtää arvoja johtaa materialismin mittari harkitsevuuden ja ymmärtäväisyyden muuttuessa rahan- ja materianhimoksi. Ei kansanedustajia tietenkään valittu sen mukaan kuinka ahneita he ovat, eikä kukaan ole tai ole olematta tahtova tai ahne toisen puolesta. Kansanedustajat eivät siis voi käydä taistelua ahneutta ja itsekkyyttä vastaan kansansa puolesta muutoin kuin objektiivisella tasolla, siis juuri politiikassa. Kuitenkin juuri heidän ahneutensa yhteiskunnallisissa asioissa synnyttää kansan täysin maksettaviksi jäävät ongelmat.

Näin länsimainen demokratia orjuuttaa kansat ja muutttaa heidät materian riippuvuudestaan heikoiksi elämän edessä luovuttajiksi syövyttäessään ihmisten mieliin kuvan, että vain rahalla saa ihmisarvoisen elämän. Moista pakottamistahan länsimaisen demokratian leviäminen maailmalla on muutenkin ollut. Eräät valtiot pyrkivät vaikka väkisin “kansojen vapauttamiseen”, mikä kuitenkin saattaa juontaa alkunsa vain siitä, että joissain asioissa voittoon pyrkiminen keinoja kaihtamatta on länsimaisen demokratian mukanaan tuomien markkinavoimien näkökulmasta kirjaimellista. Tällainen johtaa lopulta siihen, ettei aitoa demokratiaa ole enää lainkaan eliitin ostaessa valtansa rahalla markkinavoimien hallitsemassa maailmassa.

Tästä heräävä tärkein kysymys kuuluu: onko nuori kansamme tarpeeksi kypsä pitääkseen oikeuksistaan huolta sellaisessa ympäristössä? Kun Euroopan Yhteisöönkin liittymisestä äänestettäessä äänestystulos oli, myönteisestä kannastaan huolimatta, niin tasaväkinen molempiin suuntiin, voi epäillä onko kansan valitsema eduskuntakaan tällöin riittävän oikeamielinen ja kansaaedustava päättämään koko kansakunnan liittymisestä sen perustuslain ylittävän sopimukseen. Sitä paitsi tuskin yksikään ehdokas edes osasi pitää tätä tärkeää asiaa tarpeeksi esillä, etenkään sellaisena kuin se nyt on, edellisissä vaaleissa, joissa heidät eduskuntaan valittiin.

Korostan nyt, mitä tulee markkinavoimien liikaan valta-asemaan, että eihän kansakunta milloinkaan voi kypsyä jos sille ei anneta moiseen tilaa sen joutuessa kaiken aikaa taistelemaan selviytymisestään rikkaampien valtioiden ostamia valta-asemia vastaan. Kuvaan nyt ylimalkaisesti mitä ehdotan ratkaisuksi tähän: sen, jolla on vaurautta tarpeeksi, olisi sitä hyödyllisesti jaettava jotta ne, joilla ei sitä ole, voisivat kuitenkin etsiä omaa tietään ja opetuksen ja oivalluksen kautta olisivat entistä täydemmin osallisina elämässä ja ymmärtää vastuunsa ja merkityksensä. Eikä kukaan ole arvollinen sanomaan mikä toisen ihmisen arvo ja merkitys on, vaan sen on jokaisen itse etsittävä ja ymmärrettävä.

Markkinavoimien synnyttämän, pelkkään tehokkuuteen ja tuotantoon, suoritukseen, tähtäävän toiminnan vaikutus näkyy tänä päivänä voimakkaasti peruskoulusta lähtien yksilöihin välinpitämättömästi suhtautuvana kilpailuttamisena jatkuen läpi elämän, eläkeikään saakka. Kun suorittamiseen pyritään kaikin keinoin, ei vapaata tahtoa pian osata enää kunnioittaa. Ei subjektiivisesti eikä objektiivisesti. Tahdon vapaus katoaa itsekkyyden ja liian älyllisen organisoinnin tieltä.

Näistä perusteista katson että aika jossa elämme on jollakin tapaa sairas. Aito demokratia, kansan aito olemus ja yksilöllisyyden aitous ovat katoamassa. Tästä herääviin kysymyksiin saamme perspektiiviä psykologi ja filosofi Carl Gustav Jungin toteamuksesta: “Juurettomuus alkaa silloin, kun piilotajunta eristetään”. Kollektiivisesta lähteestämme, siis kansallisista juuristamme, meihin virtaa korkeammasta eettisestä olemuksesta tahtoa, josta meidän on opittava ammennettamaan viisautta elämän haasteisiin. Tällä ikuisuuden viisaudella meidän on vastattava aikamme yhteiskunnallisiin, liialla tavaran paljoudella ja ylenpalttisella hyvinvoinilla aikaansaatuihin ongelmiin.

Yksi keino ihmisten herättämiseen tästä materialismin unesta on kansanäänestys-kulttuurin kehittäminen. Tässä yhteydessä viittaan erityisesti kansanäänestykseen koskien Euroopan Unionin perustuslakia. Kansanäänestys Euroopan Unionin perustuslaista, miksei samalla jälleen myös itse unioniin kuulumisestakin, haastaisi Unionin elitistisyyden, eikä vain Unionin elitistisyyttä, siis että Euroopan Unioni on pelkästään rikkaiden valtapeliä, vaan myös Suomen itsensä elitistisyyden vahvistaen valtiomme aitoa demokratiaa. Kansanäänestäminen ylipäätään haastaisi koko maailmankuvamme asettaessaan meille kysymyksen, haluammeko olla vastuuta ja hyödyllisyyttä pakenevia pelkureita, sellaisia jotka mieluummin antavat toisten tehdä kuin että he itse tekisivät, sillä se pakottaa yhteiskunnan nostamaan yleiseen keskusteluun kysymyksiä, joista muutoin päätettäisiin vain kansanedustajien kesken. Näin ollen kansanäänestys-kulttuurin, ja samalla aidon demokratian, kehittäminen parantaa vastuuntuntoamme, yhtenäisyyttämme, ja tekee meistä entistä asennoituneempia ja valmiimpia kansainväliseen yhteistyöhön.

Kansanäänestys todellakin on mahdollisuus punnita jälleen omista lähtökohdistamme Unionin merkitystä, emmekä vain tyytyisi sivustakatsojiksi saadessamme uusia direktiivejä ja määräyksiä. Muun muassa näistä lähtökohdista kansanäänestys-toimikunta perustettiin. Sillä ei eduskunta yksin, eivät valiokunnat, eikä edes presidentti yksin voi päättää, tarvitaanko valtiomme perustuslakia koskevasta kysymyksestä neuvoa antavaa kansanäänestystä. Jos vain kansa näin haluaa, sen on tapahduttava! Näin ollen jokainen, joka tuntee vähääkään vastuuta aidosti demokraattisesta Suomesta ei hylkää tätä liikettä, vaan tukee sitä; vähintään allekirjoittamalla vetoomuksen, jolla ei pyydetä, mutta vaaditaan eduskunnalta kansanäänestystä Euroopan Unionin perustuslailliseen sopimukseen osallistumisesta.