Uudet nettikasinot 360

Neljän kriteerin demokratia

Luennoitsijalle, joka välittää kuulijoilleen tietoja demokratiasta, saattaa tulla vaikeuksia. Jos häneltä kysytään mikä on demokratian määritelmä yhdellä lauseella ilmaistuna, yksiselitteisesti, täsmällisesti ja helppotajuisesti. Mitä hän vastaa? Suomen perustuslaki, niin uusi kun onkin, ei anna apua vastauksen antamiseen. Maailman uudenaikaisin liittovaltiosääntö (Sveitsin, joulukuulta 1998), sen sijaan kyllä:

”Demokratia on oikeusvaltiollinen vaakasuora päätöksentekojärjestelmä , jossa kaikilla täysivaltaisilla kansalaisilla on perustuslaillinen kansalaisaloite- ja lopullinen päätöksenteko-oikeus asiakysymyksissä sekä vaalioikeus”.

Demokratian määritelmä, tässä muodossa, perustuu Sveitsin reformoidun kirkon uskonpuhdistajan Ulrich Zwinglin (1484 – 1531) opinkappaleisiin. Hän opetti, ettei maallinen politiikka saanut olla ristiriidassa kristinuskon opinkappaleiden kanssa. Politiikassa tulee ihmisten toteuttaa Raamattua , lähinnä Vuorisaarnan 7. kohtaa. Kenelläkään ei ole oikeutta vetäytyä vastuustaan maallisen esivallan käskyjen turvaan. Yksilön suhde Jumalaan on suora. Ihminen on vastuussa teoistaan suoraan Jumalalle. Suoran demokratian poliittinen aate!

Lutherin (1483 – 1546) uskonpuhdistuksen mukaan yksilö on alistettu maalliselle esivallalle, ”sillä ei ole esivaltaa muutoin kuin Jumalalta”. Lutherin oppi ”Sanasta ja Miekasta” juontaa juurensa tästä hänen käsityksestään. Alamaisten tulee totella hallitsijansa , tapettava käskystä arvostelematta käskijää. Sodan ja rauhan asiat olivat Lutherin mukaan yksinomaan Jumalan ja hallitsijan välisiä. Tästä lähtökohdasta on edustuksellinen demokratia kehittynyt vuosisatojen saatossa hallitsijavaltajärjestelmistä nykyiseksi puoluevaltajärjestelmäksi.

Suomen yhteiskuntajärjestelmän päätöksenteko on välillinen ja pystysuora, eikä kansalaisten poliittisiin aktiivisiin perusoikeuksiin kuulu kansanaloite- ja päätöksenteko asiakysymyksissä. Suomen perustuslaki perustuu yksinomaan edustukselliseen demokratiaan. Sveitsin suoran demokratia lienee yhtäpitävä sekä kristillisen ydinajatuksen (lähimmäisen palveleminen eikä hänen hallitseminen) että demokratian tieteellisen määritelmän kanssa. Yksinomaan edustuksellinen demokratia ei näitä ehtoja täytä.

Professori Dolf Sternberger, Heidelbergin edesmennyt rehtori ja arvostettu tiedemies, esitti edustuksellisen demokratian käsittävän tutkimuksensa tuloksen Schweizerische Institut für Auslandforschung nimisessä tutkimuslaitoksessa Zürichissä 15.6.1970 otsakkeella ”Ursprung der repräsentativen Demokratie”. Hän todisti, ettei vaalien perusteella kokoonpantu lakiasäätävä elin voinut olla yhteiskunnan pienoiskoossa oleva poliittinen ”peilikuva”. Edustuksellisilla menetelmillä ei ole mahdollista toteuttaa demokraattista päätöksentekoa, Sternberger toteaa. Thomas Paine (1735 – 1809) oli edustuksellisen järjestelmän suuri ”profeetta” ja onnistui istuttamaan lempiajatuksensa varsin menestyksellisesti sekä Pohjois-Amerikkaan että Eurooppaan. Sternberger muistuttaa, että Paine oli korsetin valmistaja Lontoosta, myöhemmin journalisti, jonka ”älyllisessä lyhytjärkisyydessä oli jotain suurenmoista” (kirjoittajan käännös).

Dolf Sternberger ei löytänyt edustuksellisessa ”demokratiassa” sellaista mekaanista voimansiirtokoneistoa millä valitsijan tahto siirtyisi valitulle kansanedustajalle. Mikäli se on olemassa, millainen on koneiston rakenne, onko tahdon siirtyminen voitu tieteellisin keinoin todeta, onko se käytännössä havaittu, onko siirtymisessä jotain lainmukaisuutta? Sternberger ei löytänyt näihin kysymyksiin tieteellisesti päteviä vastauksia. Hänen johtopäätöksensä oli, että edustuksellinen ”demokratia” on fiktio, joka perustuu illuusioon. Siitä on tullut dogmi, joka on saanut jalansijaa sekä oikeusopissa että yleisessä valtio-opissa.

Suora demokratia perustuu tieteellisesti järkiperäiseen johdonmukaisuuteen, yksinomaan edustuksellinen ”demokratia” metafyysiseen olettamukseen. Näin voidaan Dolf Sternbergerin analyysin perusteella päätellä. Jo Jean-Jacques Rousseau (1712 – 1778) oli todennut ”Yhteiskuntasopimus” teoksessaan, että kansalaisten tahto ”la volonté générale ” on siirtämätön ja jakamaton, eikä näin ollen ole edustettavissa.

Suoran demokratian menetelmin legitimoituvat edustuksellisesti tehdyt päätökset ja säädetyt lait kansalaisten ratifiointioikeuden puitteissa (referendum). Kansalaisyhteiskunnan tunnusmerkki on ”neljän kriteerin demokratia”. Onko Suomen ”yhden kriteerin demokratia” murrosvaiheessa kohti suoran demokratian kansalaisyhteiskuntaa? Kohti kristillisen etiikan mukaiselle kannalle? Arkkipiispa Jukka Paarman rohkaiseva lähentyminen valtapolitiikan tekijöihin on toiveita herättävä.

Torsten Almquist VTM/tutkija/vapaa toimittaja