Uudet nettikasinot 360

Ruotsin varoittava esimerkki

Julkaistu Etelä-Suomen Sanomissa

Kansanäänestys Ruotsissa EMU jäsenyydestä sekoitti maan asiat pahan kerran. Pääministeri otti uuden vaimon, osti kartanon ja ryhtyi tilanomistajaksi. Sosialidemokraattisen puolueen kannatus romahti. Puoluesihteeri erosi ja porvarilliset puolueet valmistelevat hallituksen kaatamista.

EU:n perustuslakisopimuksesta Ruotsin hallitus ei järjestä kansanäänestystä. Näpit oli poltettu. On aika lailla ymmärrettävää, että Suomen poliittiset päätöksentekijät hätkähtivät Ruotsin kokemuksesta, eivätkä katso kansanäänestyksen järjestämistä ”tarpeellisena” täällä. Olisiko heitä siitä moitittava? Ei mielestäni olisi. Syy siihen, ettei meillä herkästi järjestetä kansanäänestyksiä, ei johtune poliittisten päätöksentekijöiden nurjasta suhtautumisesta kansalaisiin. Päinvastoin heidän valmiuttaan kuunnella mielipiteitä ja käydä avointa keskustelua kansalaisten kanssa lehdistössä ja muissa medioissa on käsiin kosketeltavaa. Mistä sitten kenkä puristaa?

Suomen perustuslaki toteaa, että ”valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta”. Samassa pykälässä (2§) todetaan, että ”kansanvaltaan sisältyy yksilön oikeus osallistua ja vaikuttaa yhteiskunnan ja elinympäristön kehittämiseen”. Tämä osa pykälästä tuottaa vaikeuksia. Ne on osaksi yritetty ratkaista säätämällä kansalaisille oikeuden antaa hallitukselle neuvoja ”Neuvoa-antavan kansanäänestyksen” muodossa (53§). Kuulostaako järkevältä, että kansalaiset kykenisivät antamaan ”neuvoja” hallitukselle? Esimerkiksi EU:n perustuslakisopimuksen hyväksymiseen (ratifioimiseen) tai hylkäämiseen? Tasavallan presidentti, pääministeri, ulkoministeri sekä lähinnä Eduskunnan suuren valiokunnan ja ulkoasiainvaliokunnan jäsenet ja monet muut ministerit ja kansanedustajat ovat vuosikaupalla seuranneet ja osallistuneet EU:n perustuslakisopimuksen synnyttämiseen. He ovat näin hankkineet itselleen asiapohjaisen näkemyksen perustuslain vaikutuksesta – sellaista näkemystä mitä ”tavallisilla kansalaisilla” ei ole. Ei kuulosta järkevältä, että näitten ”tietämättömien” pitäisi antaa neuvoa tietäville. Suomen poliittisten päätöksentekijöiden epäröiminen kansanäänestyksen järjestämiseen on järjenmukainen.

Mikä on kansalaisen rooli poliittisessa päätöksentekojärjestelmässämme? Pitäisikö kansalaisen olla aktiivinen osallistuja ja vastuunkantaja tai valtaa vailla oleva kohde päätöksentekotoiminnassamme?

Sveitsin perustuslaki on tässä mielessä mielenkiintoinen vertailukohde. Senkin mukaan valta kuuluu kansalle, eli kansalaisille, niin kunnissa, kantoneissa kuin koko liittovaltiossakin. Johdonmukaisesti kansalaiset määräävät mitkä asiat he itse äänestämällä ratkaisevat ja mitkä asiat heidän kansanedustajansa tulee päättää omassa kompetenssissaan. Valta kulkee näin alhaalta ylöspäin. Sveitsin perustuslaki tekee jokaisesta kansalaisestaan poliittisen päätöksentekijän ja vastuun kantajan. Kansanedustajat säätävät lait kuten meilläkin, mutta eivät lopullisesti päätä saatetaanko niitä voimaan vaan ei. Kansalaiset ovat antaneet itselleen oikeuden joko hyväksyä tai hylätä säädetyn lain (=referendumoikeus). Täten toteutuu valtiosääntö-oikeudellisesti ”valtiovallan kuuleminen kansalaisille”. Kansalaisten valta ja vastuu kulkevat käsikädessä.

Olettakaamme, että Sveitsi olisi EU:n jäsen ja kysymys EU:n perustuslakisopimuksen ratifiointi tai sen jättäminen ratifioimatta (=hyväksyä tai hylätä) olisi Sveitsin liittovaltion parlamentin ajankohtainen päätettävä asia. Olettakaamme vielä, että parlamentti liittovaltion hallituksen esityksestä ratifioi sopimuksen. Tämän jälkeen olisi kansalaisten vuoro kansanäänestyksessä lopullisesti ratkaista hyväksyykö Sveitsi kansanedustajiensa jo ”esihyväksymän” EU:n perustuslakisopimuksen vai ei. Ennen kansanäänestyspäivää joutuisivat kansanedustajat perusteellisesti selvittämään kansalaisille miten he itse olivat parlamentissa äänestäneet ja minkä takia. Tässä julkisessa keskustelussa tulisi EU:n perustuslaki äänestävälle kansalaisille tehokkaasti tutuksi. Koska jokainen Sveitsin kansalainen tietää, että hän on henkilökohtaisesti osavastuullinen asian ratkaisemisen seurauksista, hän kokee itsensä vakavasti otettavaksi yksilöksi ja on tietoinen, että hän yhteisten asioiden kysymysten ratkaisijana, on tärkeä kansansa tulevaisuutta luovassa tehtävässä. Tämä tunne lisää yhteenkuuluvaisuutta kansalaisten kesken ja antaa yhteiskunnalle lisää vakautta.

Edustuksellisen demokratian maissa, missä neuvoa antavia kansanäänestyksiä järjestetään hallituksen aloitteesta – jos järjestetään – kansanäänestysprosessi muistuttaa lähinnä sokkosilla oloa. Eikä mikään hallitus, joka on epävarma kansanäänestyksen tuloksesta pitäisi lähteä tällaiseen leikkiin. Ruotsin hallitus lähti ja tulos oli hallitusvaltaa harjoittaville järisyttävä. Mutta Suomessa, kun kerran perustuslakiin on säädetty tällainen absurdi laki ”Neuvoa antavasta kansanäänestyksestä”, osallistumiseen halukas kansalainen ei voi muuta kuin vaatia, että kansanäänestys EU:n perustuslakisopimuksesta järjestetään. Jottei hänen tarvitsisi tuntea itsensä täysin holhouksen alaiseksi. Osallistumisoikeutta vailla oleva ja poliittisesti kiinnostamaton väestö on vaaraksi niin Suomelle kuin EU:llekin.

Sveitsin tapaisessa puolisuorassa demokratiassa, missä kansalaisten aloitteesta joudutaan kansanäänestyksellä ratkaisemaan ”esisäädettyjen” lakien ja päätösten voimaan astumista, kansalaiset tietävät missä mennään. Eikä mahdollisesti hylkäävä kansanäänestystulos aiheuta mitään hämminkiä. Reaalidemokratia vaan toteutuu ja siihen ovat kaikki tottuneet. Tämän takia Sveitsin tapaa ratkaista asiat kansanäänestyksellä on järkevä ja on osoittautunut tulokseltaan kestäväksi, joten sieltä vaan esimerkkiä meille ja muille EU:n jäsenille.

Torsten Almquist