Ulos kaapista

Viimeaikaisessa keskustelussa EU:n tulevan perustuslain käsittelystä näyttää esiintyvän pelkoja siitä, että kansanäänestys avaisi Pandoran lippaan. Kukaan ei kykenisi pitämään keskustelua itse asiassa eikä varsinkaan estämään sen muuttumista vuoden 1994 kansanäänestyksen asetelmaksi, huolestuttavin seurauksin.

Vallanpitäjien pitäisi lakata jatkuvasti ylikorostamasta päätöksenteon tehokkuutta ja helppoutta demokratian kustannuksella. Epäilen, että suomalaiset insinöörit ovat juuri siksi niin suuri lahja maailmalle, että koko kansakunnan ajattelutapa on perin juurin käytännöllinen. Poliitikot eivät kuitenkaan ole mitään yhteiskuntateknikkoja. Hidas ja hankalakin päätöksenteko voi olla tarpeen, koska se vahvistaa kansalaisten osallisuutta. Tehokkuuden ja demokratian tasapaino on tietysti alituista nuorallatanssia. Nyt koetetaan kuitenkin päästä kansalaisten kanssa sieltä, missä aita on matalin. Tämä näkyy erityisesti tavassa todistella, miten mitättömiä muutoksia uusi perustuslaki unioniin toisi. Kun Esko Aho toteaa, että kansalaiset tuskin huomaisivat sen voimaantuloa, on syytä olla todella huolissaan paitsi Ahon tavasta lukea esitettyjä muutoksia myös siksi, että ”mikään ei muutu” on päättäjäeliitin tapa päästä helpolla.

Jacob Söderman on sohaissut muurahaispesää syvemmältä kuin kukaan muu. Jotkut näkevät vaivaa torjuessaan Södermanin väitteet unionin monitahoisesta vahvistumisesta kansallisen päätöksenteon kustannuksella. Söderman haluaisi, että EU:n perustuslaista päätetään samalla tavalla kuin Suomen vuonna 2000 voimaan tulleesta perustuslaista. Tämä on nostanut monen päättäjän hiukset pystyyn. Väliin tarvittaisiin vaalit, ja herra ties mitä siitä seuraisi. Södermanille kansanäänestys on vaihtoehto perustuslain raskaimmalle säätämistavalle, kun tavoitellaan legitimiteettiä eli päätöksen demokraattista oikeutusta. Hänelle tässä lehdessä juuri vastannut oikeusministeri Johannes Koskinenkin päätyy harkitsemaan, ”tulisiko EU:n ja Suomen toimivaltasuhteista olla omassa perustuslaissamme selvemmät säännökset”. Koskisen mukaan EU:n säädösperusta ”vankistuu” kun se ”kirjaa asteittaisten ja alituisten muutosten kertymää”. Vaivalla koottua tekstiä lähdettäisiin tuskin ”niin nopeasti taas muuttamaan”. – Ollaan siis ilmeisesti tavanomaista merkittävämmällä väliasemalla?

Oikeusministeriön kansliapäällikkö Kirsti Rissasen mukaan unionioikeus kehittyy osin automaattisesti jäsenmaiden poliittisesta tahdosta riippumatta. Kun säädetään EU-laki vaikkapa markkinoiden avaamiseksi, syntyy uusia ongelmia, joiden takia on yhdenmukaistettava kuluttajansuojaa tai työsuojelua. Näitä muutoksia voi puolustaa, mutta ne vähentävät Suomen täysivaltaisuutta ja ovat valitettavasti osin ennakoimattomia. Valtioneuvosto ja eduskunta ovat huolissaan unionin toimivallan hiipivästä kasvusta. Esimerkiksi esitys eurooppalaisen syyttäjänviraston perustamisesta on omiaan eurooppalaistamaan myös niitä rikoksia ja rangaistuksia, jotka kuuluvat täysivaltaisen valtion tähän asti koskemattomimpaan toimivaltaan. Perustuslakiluonnoksessa viiva ylikansallisen ja kansallisen rikollisuuden välillä on veteen piirretty.

Valtioneuvosto ja eduskunta eivät myöskään katso hyvällä monia eri tapoja, jolla unionin toimielimelle annettaisiin valtuutus päättää yksittäisen jäsenmaan veto-oikeuden poistamisesta joissakin päätöksissä. Eduskunnan pääsihteeri Seppo Tiitisen mukaan tällaiset valtuutukset saattavat olla ristiriidassa maamme perustuslain kanssa ja vaatia sen muuttamista. Edellä kuvatun kaltaiset muutokset eivät nimittäin ole Suomen perustuslain hyväksymiä ”rajattuja poikkeuksia” vaan avoimia valtakirjoja. Unionin arvaamattoman omalakisuuden takia on vastuutonta antaa kuva, ettei tilanne poikkeaisi olennaisesti vuoden 1994 kansanäänestyksestä ja ettei se entisestään muuttuisi. Poliitikkojen pitää tulla ulos kaapista ja selittää, miksi unionin vahvistaminen on tarpeellista mutta ei aivan ongelmatonta. Eikö olisi jo helpointa myöntää, että päätös on aikanaan varmasti oikeutetumpi, jos kansalaiset ottavat kansanäänestyksessä osaa sen tekemiseen?

Heidi Hautala
Kirjoittaja on vihreiden kansanedustaja.